Tietoa meistä

​Stockholms Auktionsverk on maailman vanhin huutokauppakamari. Vuonna 1674 perustettua huutokauppakamaria voikin pitää ruotsalaisen ja kansainvälisen kulttuurihistorian pörssisalina. Stockholms Auktionsverkin omistaa nykyisin Auctionet. Kolmen Tukholmassa sijaitsevan huutokauppakamarin lisäksi yhtiöllä on sivuliikkeet Göteborgissa, Malmössä ja Helsingborgissa sekä Helsingissä, Hampurissa, Düsseldorfissa ja Kölnissä.

Maailman vanhimpana huutokauppatalona Stockholms Auktionsverk on vahva kulttuuriperintöalan toimija, jolla on huima historia. Olemme myyneet barokki-, rokokoo- ja kustavilaistyylisiä esineitä siitä saakka, kun ne olivat oman aikansa käyttöesineitä. Vuosisatojen saatossa meillä on ollut useita merkittäviä asiakkaita, esimerkiksi Kaarle XI Kustaa, Kustaa III, Carl Michael Bellman, August Strindberg ja Selma Lagerlöf. Olemme ylpeitä saadessamme viedä tätä arvokasta kulttuuriperintöä eteenpäin. Huutokauppahuoneen 350-vuotisen historian ansiosta liiketoimintamallimme perustuu pitkäjänteisyyteen ja kestävään ajatteluun. Tämä on erityisen arvokasta tämän päivän maailmassa, jossa aitous saa yhä enemmän merkitystä. Kestävä kehitys on ydin-DNA:tamme: olemme nyt aloittamassa seuraavaa 350-vuotista taivaltamme.

Nykyään Stockholms Auktionsverkin omistaa Auctionet, jonka huutokauppa-alustalla on yli 900 000 rekisteröitynyttä ostajaa yli 180 maasta.

Toimintamme perustuu toki edelleen paljolti kasvokkaisiin tapaamisiin. Sivuliikkeittemme ja niiden suuren lattiapinta-alan ansiosta voimme varmistaa, että jokainen asiakkaamme saa henkilökohtaista palvelua asiantuntijoiltamme. Nämä kohtaamiset tapahtuvat usein elämän ratkaisevimpina hetkinä. Annamme neuvoja ja palvelemme asiakkaitamme kunnioittavasti ja hienotunteisesti sekä kuolinpesien ja perinnönjakojen että uusien hankintojen yhteydessä. Esineiden historia jatkuu, kun ne kulkevat käsiemme kautta uusille omistajille. Tällaista pitkäjänteisyyttä voi saavuttaa vain esineiden tuntemuksella ja asiakkaista huolehtimisella. Stockholms Auktionsverkillä on markkinoiden laajin asiantuntijajoukko, joka kattaa laajimman valikoiman eri esineluokkia. Suhtaudumme työhömme intohimoisesti ja jaamme mielellämme asiantuntemustamme, mikä näkyy kaikessa huutokauppahuoneemme toiminnassa. Työlle omistautuminen ruokkii myös ammattiylpeyttä. Stockholms Auktionsverkin henkilöstön vaihtuvuus on hyvin vähäistä. Menestyslukujen takanahan ovat ihmiset, jotka muodostavat

yrityksemme selkärangan. Asiakas on kaiken toimintamme keskiössä. Otamme yrityksemme arvot vakavasti. Tärkeimmät arvomme ovat asiantuntemus, asiakaskeskeisyys, kunnioitus ja innovointi. Nämä ovat käyneet selviksi myös asiakkaillemme, jotka kertovat pitävänsä meitä turvallisena ja ammattimaisena yhteistyökumppanina.

Pitkä historiamme ei kuitenkaan ole saanut meitä lepäämään laakereillamme. Meillä on korkea motivaatio varmistaa kaikin tavoin, että voimme tarjota asiakkaillemme, niin myyjille kuin ostajillekin, parhaat sopimukset ja parhaan asiakaskokemuksen. Visiomme ja missiomme on luoda asiakkaillemme yksilöllisiä premium-kokemuksia sekä Fine Art- että volyymisegmenteillä ja olla johtava toimija korkealaatuisten tulevaisuuden kiertotalouden markkinoiden alalla. Yhdistämme perinteet ja innovaation, asetamme uusia standardeja ja olemme sekä keräilijöiden että myyjien itsestäänselvä valinta. Näin luomme kuratoidun ja inspiroivan maailman, jossa kulttuuriperintöä arvostetaan ja jossa sukupolvet kohtaavat.